Thursday, November 09, 2006

Terveysvaikutusten patentointi

Ravinnon terveysvaikutuksiin liittyvät patentit eivät ole harvinaisia.


Helsingin Sanomien uutinen
tiistaina 7.11.2006 kertoo, että
Suomen Turussa kokeillaan Lactobacillus rhamnosus GG-bakteereja vauvoilla ja äideillä atooppisen ihottuman ehkäisyyn. Tälla tavalla terveysetuja tavoittelevassa tarkoituksessa käytettyjä bakteereja kutsutaan probiooteiksi (vrt. bakteereja tappava antibiootti).

Googlaus hakusanoilla Valio, patentti ja bakteerin nimi antaa lukuisia tuloksia, joiden mukaan maailmanlaajuisen patentin bakteeriin (tuttavallisemmin tunnetaan nimellä LGG) omistaa Valio. Tarkemmin tutustuessa selviää, että patentti itse bakteeriin on mennyt tänä vuonna umpeen, mutta googlaus kertoo, että voimassaolevia patentteja Lactobacillus rhamnosus GG -bakteerien käyttöön sairauksien ehkäisyssä löytyy useita. Esimerkiksi tämä suomalaiskeksijöiden patentti näyttää kattavan juuri tutkittavan asian, eli probioottien (mm. LGG) käytön atopian ehkäisyssä.

Probiooteissa nähdään paljon lupauksia, ja tutkimusartikkeleista ja patenteista päätellen odotukset myös äidinmaidonkorvikkeiden saralla ovat suuret. Näyttää siltä, että Valion 20 vuoden patentin rauettua ovat monet muut korvikevalmistajat tutkimassa LGG:n ja muiden probioottien korvikkeisiin tai äidin ravintoon lisäämisen terveyshyötyjä.

Oma maallikon näkökulmasta hätkähdyttävä eettinen kysymyksensä on, että sairauksien hoito- ja ehkäisymenetelmiä patentoidaan nykyään laajasti. FinDia-tutkimuksen patentti on luonteeltaan perinteinen patentti, jonka keksintö on valmistusprosessiin liittyvä, mitä perinteisintä ja ominta patentoitavuuden alaa. Valio omistaa patentin tiettyyn menetelmään, jolla korvikkeesta poistetaan lehmän insuliini tai suurin osa siitä. Jos joku toinen kehittää toisen menetelmän insuliinin poistamiseen korvikkeesta, voivat insuliinitonta korviketta valmistaa muutkin. Valiolla ei ole patenttia diabeteksen ehkäisyyn insuliinittomalla korvikkeella, joka on valmistettu jollain toisella menetelmällä.

Nykyään on kuitenkin myös paljon patentteja, joissa "keksintö" on oikeastaan ihmiselimistön toimintaa koskeva lainalaisuus - esimerkiksi israelilaistutkija on rekisteröinyt patentin, joka näyttää kattavan diebeteksen ehkäisyn siten, että äidinmaidonkorvikkeeseen lisätään insuliinia (ensisijaisesti ihmisen). Silloin jos saadaan tutkimuksella vahvistus siihen, että insuliinin (jota on äidinmaidossa) puute johtaa diabeteksen kehittymiseen, on varsin ilmeinen ajatus, että insuliinin lisääminen ravintoon voisi ehkäistä diabetesta. Ilmeisille asioille ei pitäisi voida myöntää patenttia, ja perinteisesti ei kai myöskään luonnon ilmiöiden lainalaisuuksien havaitsemista ole pidetty patentin perusteena olevina keksintöinä. Patenttien ala näyttää merkittävästi laajentuneen.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home